Reilua palvelua parhaimmillaan jo vuodesta 1983

Vuonna 1983 Reino ja Anja Heiskanen perustivat Vieremän K-Rauta Maatalouskeskuksen Vieremälle Petterintie 8:aan Vieremän Oy:n alakertaan.

Vuonna 1987 Vieremän K-rauta Maatalouskeskus palkittiin Vieremän Vuoden Yrittäjänä (10.11.)

Vuonna 1991 tuli muutto uusiin toimitiloihin, kun oma liikerakennus valmistui Paloaseman viereiselle tontille, Vieremän sisäänajotien varteen. 

Vuonna 1998 K-Rauta Maatalous Reino Heiskanen siirtyi historiaan ja työtä jatkoivat jo vuosia perheyrityksessä työskennelleet Arto ja Harri Heiskanen. Uusi liikenimi oli Veljekset Heiskanen Oy.

Vuonna 2000 yhtiö laajentui ostamalla Suonenjoen Rautia K-maatalouden. Arto Heiskanen siirtyi kauppiaaksi Suonenjoelle, Harri jäi Vieremälle.

Vuonna 2003 yhtiö avasi kolmannen toimipaikkansa, kun se osti Kajaanin K-Maatalouden. Arto Heiskanen otti vastuulleen Kajaanin toimipisteen ja vaihtoi asemapaikakseen Vieremän. Suonenjoen kauppiaaksi siirtyi Harri.

Vuoden 2007 alussa Kajaanin myymälästä luovuttiin, mutta loppuvuodesta Veljekset ostivat itselleen Kiuruveden Rautia K-Maatalouden ja Iisalmen K-maatalouden. Toimipisteiden määrä nousi neljään.

Vuonna 2008 vietettiin Veljekset Heiskanen Oy:n 10-vuotisjuhlia. Yritys palkittiin Vieremän Vuoden Yrittäjänä 13.11.2008. Yrityksessä oli tuolloin noin 40 työntekijää ja liikevaihtoa vuosittain n 26 miljoonaa euroa.

Vuonna 2011 yhtiö osti Siilinjärven Toivalassa sijaitsevan Kuopion K-maatalouden. Yrityskaupan jälkeen Veljekset Heiskanen Oy toimi jo viidellä paikkakunnalla.

Samana vuonna uudistettiin Vieremän myymälä ja Suonenjoella siirryttiin kokonaan uusiin toimitiloihin Lintikonkadulle.

Vuonna 2012 marraskuussa Kiuruvedellä siirryttiin uusiin toimitiloihin Topintiellä. Tämä oli ensimmäinen iso investointi omiin liiketiloihin.

Vuonna 2013 Veljekset Heiskanen Oy palkittiin Rautia-ketjun Vuoden kauppiaana. Viisitoistavuotias yritys työllisti 45 henkilöä ja liikevaihtoa kertyi vuosittain n 37 miljoonaa euroa.

Palkitsemisen perusteena oli taloudellinen menestys, hyvä asiakastyytyväisyys ja henkilöstön työtyytyväisyys.

Vuonna 2014 Iisalmen myymälä remontoitiin täysin ja uusi varastohalli valmistui.

Vuonna 2016 Rautia-ketju yhdistyi K-Rauta ketjuun ja näin Vieremän, Suonenjoen ja Kiuruveden rautakaupat muuttuivat K-Raudoiksi.

Vuonna 2017 K-maatalous ketju  muuttui Lantmännen Agroksi kaikilla viidellä paikkakunnalla.

Vuonna 2018 juhlittiin yrityksen 20 vuotis synttäreitä. Viideltä paikkakunnalta liikevaihtoa kertyi lähes 40 miljoonaa euroa ja työllistimme vakituisesti 47 henkilöä. Kaikkien myymälöiden synttäreistä on videot katsottavissa  tästä linkistä .

Vuonna 2020 lokakuun alusta maatalous- ja rautakauppa eriytettiin omiksi yhtiöikseen. Veljekset Heiskanen Oy jatkoi maatalouskauppaa Iisalmessa ja Siilinjärven Toivalassa ja toimien edelleen Lantmännen Agro ketjussa.

Vieremälle, Suonenjoelle ja Kiuruvedelle perustettiin rautakauppaan uusi yhtiö, JooRauta Oy. Arto ja Harri Heiskasen lisäksi JooRauta Oy:n kauppiaaksi tuli Tommi Rossi. JooRauta Oy jatkoi K-Rauta ketjussa.

Vuonna 2020 marraskuussa JooRauta Oy laajensi rautakauppaa Leppävirralla ja Varkauteen.

Vuonna 2021 lokakuussa JooRauta Oy laajensi liiketoimintaa Lapinlahdelle ja toimii tällä hetkellä siis kuudella paikkakunnalla. Paikkakunna ovat Vieremä, Suonenjoki, Kiuruvesi, Leppävirta, Varkaus ja Lapinlahti.

Vuonna 2022 marraskuussa Lapinlahden K-rauta palkittiin vuoden K-Rauta kauppana.

Reilua Palvelua Parhaimmillaan

Veljekset Heiskanen Oy